Valmentaja, hanki erityisosaamista!

Uusimmassa Urheilulehdessä (UL 9/13) oli varsin mainio ja kuvaava tarina Juha Malisesta. Pitkästä kokemuksesta, kovasta osaamisesta ja hyvistä näytöistä huolimatta Malisella ei ole minkäänlaista valmennus- tai muutakaan työtä tällä hetkellä, vaan hän on ihan rehellisesti sanoen työtön. Hän on käynyt neuvotteluja eri suuntaan, mutta kuten jutussakin sanotaan, seurajohtajat kokevat hänet vahvojen mielipiteittensä vuoksi jonkinmoisena riskinä – voisin myös otaksua, että hänen hintalappunsa on selvästi toisia korkeampi. Malisen tarina on itse asiassa hyvin kuvaava, sillä pelkkä valmentaja on hyvin helposti korvattavissa.

Työpaikan saamisen kannalta erottuminen lajiosaamisella on todella vaikeaa. Kaikilla kilpailijoilla kuitenkin on samat koulutukset – sillä lajiliitoilla on yleensä sarjakohtaiset koulutusvaatimukset – eikä kukaan kysy mitään muuta tai keksi edes tarvetta. Tuskin on Juha Maliseltakaan kukaan tosissaan kysynyt mikä koulutus hänellä on. Kaikkia tuntemiani pääsarjojen huippuvalmentajia ohjaa sama tekemisen palo, jolla seurataan kahden mantereen huippusarjoja ja tuunataan omaa osaamista kirurginveitsen terävyyteen. Kaikki ovat vahvasti motivoituneita ja lajille eläviä, mikä tekee heistä työnantajan silmin kovin samanlaisia. Sama toistuu pienemmissä mittasuhteissa junioriseuroissakin.

Miksi pitäisi erottua? Jotta työpaikka pysyisi jatkossakin, kun liigajoukkue rämpii peleissä. Valmentajaa, jolla on suuresti arvoa muussa organisaatiossa, ei kenkäistä ainakaan seurasta kovin helposti. Ja toinen ilmiselvä vastaus: jotta palkkakuitissa olisi isompi luku. Positiivinen esimerkki erottumisesta on Kauhajoen Karhun Ari Tammivaara, joka ei halua “vain valmentaa”, vaan tulee seuraan kehittämään organisaatiota, luomaan olosuhteita ja parantamaan valmennusta. Tammivaaran lisäarvo seuralle on huomattava, sillä hän pystyy tarjoamaan jotain, mitä muut eivät osaa tai halua tehdä ja pitkäaikainen kehittäminen on fiksun seurajohdon mielestä tavoiteltavampaa kuin lyhyt rahallinen satsaus ja Korisliiga-pronssi ennen konkurssia. Luulenpa, että Tammivaara pysyy leivän syrjässä jatkossakin.

Miten sitten voi erottua? Tarjoamalla jotain lisäarvoa seuralle, jota muut valmentajat eivät tarjoa. Ratkaisemalla jokin ongelma. Kehittää organisaatiota. Lisätä jäsenmäärää. Auttaa medianäkyvyydessä. Keinoja on yhtä monta kuin on seurojen tavoitteita ja missioita, ja kaikki riippuu tietysti omasta osaamisesta. Kun pystyy tarjoamaan valmennuksen ohella seuran tavoitteita saavuttavaa työtä, on työmarkkinoilla aika vahvoilla.

Miksi valmentajat eivät näin kuitenkaan halua tehdä? Se on jo jatko-osan materiaalia, eli palaamme asiaan myöhemmin.

 

Bookmark the permalink.

Comments are closed