Sonkerin munkki

Seppo Sonkeri on poistunut keskuudestamme, uutisoi Länsiväylä eilen. Siinä menettää paitsi koripallo- ja muu urheiluväki yhden suuren ihmisen, niin myös yhteiskunnallisen vaikuttajan ja ennen kaikkea erittäin hienon herrasmiehen. Harva myöskään tietää, että Seppo oli nuorempana aika kova käsipallon pelaaja, kunnes loukkaantumiset katkaisivat peliuran. Koripallon onneksi tämä todennäköisesti ohjasi hänet valmentajaksi ja tuomariksi. Jalkapallotuomarina Sonkeri jatkoi aina kuolemaansa asti.

Sepolla ei koskaan ollut niin kiire, ettei hän olisi ehtinyt vaihtaa kuulumisia ja tarinankertojana hän oli vertaansa vailla. Muistan ne useat kerrat, kun olen sattumalta Seppoon törmännyt kotikulmillani (jossa hän myöskin asui), erotuomarikoulutuksessa tai ottelutapahtumassa. Aina tuloksena oli pitkä jutustelu ja kuulumisten vaihtaminen, sillä hänen olemuksensa ei koskaan ollut hätäinen vaan aina ymmärtäväinen ja ystävällinen.

Muistan kerran, kun hieman yli parikymppisenä valmentajanalkuna olin valmentajana Koripalloliiton leirillä Töölön Kisahallissa. Edellisellä viikolla Seppo oli ollut mukana leirin valmentajana ja muun muassa antanut minulle kullanarvoisia ohjeita valmentamiseen. Koripalloliitto antoi valmentajien nauttia kahvion antimia (sittemmin, kohtuuden kadottua, tämä etu poistettiin) ja Sepolla oli tapana nauttia joka aterian jälkeen ja välipalalla munkki tai kaksi kahvin kera. (Tämä oli aikaa ennen kuin Seppo tiputti reippaasti painoaan.)

Jälkimmäisellä viikolla istuimme toisen valmentajasuuruuden, Jukka ”Manzu” Mantereen kanssa viettämässä kahvihetkeä iltapäivällä ja verensokerin sukeltaessa päätin ottaa kahvin kanssa sokeroidun hillomunkin nimittäen sitä Manzulle ”Sonkerin munkiksi”, koska jonkun oli pakko tukea kahvilayrittäjää Sepon poissaollessa.

Maailmasta Seppo poistui aivan liian varhain ja hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa niin monelle. Henkilökohtaisesti harmittaa, että näin häntä aivan liian harvoin, vaikka asuimme kohtalaisen lähellä toisiamme.

Luulenpa, että tänään menen kahvilaan ja ostan viimeisen kerran Sonkerin munkin.

Bookmark the permalink.

Comments are closed