Resurssikysymys – kilpailijat ja harrastajat vastakkain urheiluseurassa

 

Ajauduin – taas kerran – allaolevaan väittelyyn Twitterissä:

 

Koska en osaa kirjoittaa lyhyesti, perustelen tässä nyt laveammin, missä Saarisen ajattelu menee vikaan.

Tarkennan vielä: Kun puhun kilpaurheilusta, tarkoitan urheilijoita, ryhmiä ja joukkueita, joissa tarkoituksena on valmentaa pelaajista parempia joka päivä ja mitata tämän onnistumista kilpailun kautta. Kilpaurheilu tähtää urheilijan ominaisuuksien paranemiseen. Harrasteurheilu on taas terveyttä edistävää liikuntaa (ei siis oikeasti urheilua), ja sen mittarit ovat harrastajan viihtyvyys (= harrastuksen jatkuminen) sekä liikunnan vaikutukset terveyteen ja elämänlaatuun.

Resurssien pullonkaula

Urheiluseuralla on melkeinpä säännöllisesti pulaa resursseista. Kaksi olennaisinta ja yleisintä ovat valmentajat ja ohjaajat sekä olosuhteet eli kenttä- ja salivuorot. Koska resursseista on aina pulaa, ne ohjataan sinne, missä toiminta on strategisesti tärkeintä eli kilpaurheilun käyttöön.

Ja nyt rehellisesti käsi sydämellä: kuka on nähnyt sen kilpaurheiluseuran, jossa nämä resurssit ohjattaisiin edes tasapuolisesti harrastajien kesken? Miksi harrasteryhmillä on aina ne huonoimmat kenttävuorot, jos toiminta kerran on tasapuolista? Miksi niillä on kaikkein huonoimmat valmentajat? Koska resurssien konfliktissa harrasteurheilu jää aina kakkoseksi. Kilpaurheilu on strategisesti tärkeämpää kuin harrastelu.

Motivaatiotekijät

Suurimmalla osalla tekijöistä – siis valmentajista, luottamushenkilöistä ja joukkueenjohtajista – on palo tehdä töitä kilpaurheilun parissa. Käytännössä heitä ei harrasteurheilun .parissa nähdä – osaltaan tämä liittyy myös resursseihin, mutta suurin syy on yksilön henkilökohtaisessa motivaatiossa.

Otetaanpa esimerkiksi erään juniorijoukkueen kokopäiväinen päävalmentaja. Iältään pelaajat ovat vielä aika nuoria, joten joukkueessa on jaettu vasta sisäisiä tasoryhmiä. Päävalmentajan osallistuminen ajalla 1.1.-30.4.2018 näyttää kuitenkin tältä:

 

osallistumis2Nokkelimmat-pokkelimmat tuosta päättelevät, mikä ryhmä on tasoltaan kaikkein paras (kyllä, se on ylin eli tummansininen palkki). Näin ne valinnat tulevat kuin itsestään, päivittäin. Kyseisessä ryhmässä on muuten viidesosa joukkueen pelaajista.

Haluan korostaa, että tämä ei ole valmentajan syytä, vaan systeemitason ongelma. Hänet on mitä suurimmalla todennäköisyydellä palkattu juuri siksi, että joukkue saisi mahdollisimman hyvän kilpaurheiluvalmentajan. Mutta samanaikaisesti hänen työnohjauksessaan ei varmastikaan ole mainintaa, kuinka paljon resursseja pitää ohjautua suhteessa ryhmän kilpa- ja harrasteorientoituneisiin pelaajiin. Ja tuskinpa asiaa on edes sivuttu joukkueen vanhempainillassa.

Mutta ongelma puutteellisen esimiestoiminnan lisäksi on juuri se, mitä kukaan ei sano ääneen. Että valmentajan aikaresurssien ohjautuminen parhaille on olennainen osa hänen työtään. On teeskentelyä, että ”kaikki saavat yhtä hyvää valmennusta”. Eivät saa.

Kilpailijat ja harrastajat samassa seurassa

Kun kahta eri motivaatiota edustavat pelaajat ovat samassa seurassa tai joukkueessa, kohdistuu heihin eri määrä jaettuja resursseja, yksilö- ja/tai seuratasolla toistuen. Valinnat eivät yleensä ole jyrkkiä linjauksia, vaan pieniä päivittäisiä valintoja.

Syy, miksi kilpaseuroilla on harrastejoukkueita on se, että ne ovat hyvin tuottavaa toimintaa. We’re only in it for the money. Syy miksi, harrasteseuroja ei juurikaan ole olemassa, on ihmisten vähäinen kiinnostus vapaaehtoiseen harrasteliikunnan toteuttamiseen.

Oikeastihan puhdas harrasteseura olisi hinta-/laatusuhteeltaan ylivoimainen kilpaseuraan verrattuna, koska siellä ei tarvita toiminnanjohtajia eikä valmennuspäälliköitä, ei parhaita kenttiä eikä parhaita valmentajia. Tarvittaisiin vain intohimoisia ihmisiä.

Lopuksi

En peräänkuuluta sitä, että resurssit pitäisi jakaa tasapuolisesti. Haluaisin vain, että jako tehtäisiin avoimesti ja rehellisesti, arvovalinnoilla perustellen. Kaikki muu on tekopyhää hurskastelua. Kilpaurheilu saa ja pitää ollakin ykkössijalla, jos on niin valittu. Mutta on turha sanoa, että se olisi harrastelijoiden kanssa samalla viivalla, kun niin ei todellisuudessa missään ole.

 

Bookmark the permalink.

Comments are closed