Miten muutin lasten kilpaurheilun kulut tuotoksi

Merkittävä osa urheilulajien kustannuksista tulee kilpailuista ja kilpailemisesta, kuten Kari Puronahon tekemä tutkimus harrastamisen kalleudesta kertoo. Itse olin tutustumassa Puronahon esitykseen Sinettipäivillä ja esitys oli erinomainen. Onnistuin luomaan uuden mallin ja idea tuli perinteiseen malliin: ratkaisemalla oman ongelman.

”Suurin syypää harrastusmaksujen nousuun on Puronahon mukaan seuraurheilun kilpailullistuminen. Kilpaileminen vaatii esimerkiksi enemmän harjoituskertoja, matkustamista ja laadukkaampia varusteita.”

 

Koripallossa on sama trendi kuin muissakin lajeissa: kilpailujärjestelmä ja sarjan finaaliottelut pitää olla jo nuoresta saakka, jotta valmentajien ja kilpailuhenkisten aikuisten vehkeenvenyttelykilpailu voisi alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Älyttömin asia koripallossa on (lajimme on kai tässä melko uniikki), että yksittäisiä sarjaotteluita pelataan jo ekaluokkalaisena eikä liitto edes tarjoa turnausmuotoista sarjaa kenellekään.

7-vuotias koripalloilijanalku tai hänen vanhempansa eivät kaipaa yksittäistä vierasottelua jossain päin Uuttamaata. Sarjajärjestelmä onkin tehty ainoastaan valmentajien ehdoilla. Pidän ehdottoman tärkeänä, että pelejä ja pelaamista on tarjolla jo varhain, mutta ei tällä tavalla.

Paitsi että järjestelmä on kankea, se on myös kallis. Tein pienen laskutoimituksen siitä, kuinka paljon yksittäinen tokaluokkalainen joutuu 12 hengen joukkueessa maksamaan yhden syksyn osalta siitä, että hän pelaa Koripalloliiton sarjaa:

  • Lisenssi + vakuutus, 58 € (vakuutus ei pakollinen)
  • Sarjamaksun osuus, n. 13 €
  • Tuomarit 4 kotiotteluun, osuus n. 20 € (miten tässä maailmassa nämäkään eivät voi vielä kuulua sarjamaksuun?)

Yhteensä 91 € yhteensä kahdeksasta ottelusta. Päälle vielä mahdolliset peliasukustannukset, kyyditykset, ruokailut yms. Summahan ei itsessään ole suuri, mutta nämä ovat maksuja, jotka tulevat seuralle maksettavan kausimaksun päälle. Kun lasketaan koko joukkueen kiinteä pelikustannukset ulkopuolisille osapuolille, nousee hinta jo yli tuhannen euron.

Osasin kuitenkin kääntää nämä kulut tuotoiksi. Miten? Tein seurassamme päätöksen, että 2-luokkalaiset eivät osallistu viralliseen sarjatoimintaan, vaan järjestämme enimmäkseen itse pieniä turnauksia ja pelitapahtumia. Konsepti on hyvin yksinkertainen ja siksi toimiva:

  1. Kutsumme muutaman joukkueen pelaamaan viikonloppuvuorollemme kaupungin koulun saliin.
  2. Pelaamme kahdella kentällä sopivan kokoisilla joukkueilla puolen tunnin otteluita 2-3 kpl.
  3. Otamme vierailevilta joukkueilta pienen tuomarimaksun (n. 20 €)
  4. Pidämme kahviotuotot itsellämme (n. 200 €)

Paitsi että saamme toimintaa, joka on parempaa jäsenillemme, se myös tuottaa heille rahaa. Vaikka konsepti on omani, se on silti nerokas. Erotus vanhaan on joukkueen kausibudjetissa nelinumeroinen luku.ja se ei todennäköisesti edes ala ykkösellä. Ei tarvitse taloustieteen nobelia, jotta voi päätellä kumpi menetelmä on seurataloudenkin kannalta parempi. Tai jäsenten.

Suosittelen vahvasti kaikille konseptin toteuttamista omassa seurassa. On olennaista huomioida, että tällaiset pikkuturnaukset tai pelitapahtumat täytyy pitää pieninä, jotta niiden työmääräkin pysyy hallinnassa. On todella helppoa järjestää neljän seuran samanlainen tapahtuma verrattuna neljäntoista seuran tapahtumaan tai kolmen ikäluokan vastaavaan.

Kuulisin mielelläni kokemuksia, jos tällaista on tehty jo muissa lajeissa tai seuroissa. Jaa ihmeessä blogiani myös vaikka sosiaalisen median kautta oman seurasi väelle, jos tällainen kiinnostaa. Loppujen lopuksi siihen ei vaadita kuin pari tuntia sali-/kenttäaikaa, joukkueet, tuomarit sekä pari vanhempaa myymään kahvia ja pullaa.

Bookmark the permalink.

2 Comments

  1. Jalkapallossahan nuo miniturnaukset ovat ihan arkipäivää, ja seuran sisäisiäkin sarjoja pelataan monessa seurassa tunnin-kahden miniturnauksina arkipäivinä.

  2. Pingback: Sedät ei jaksa heilua - heikkivenhola.fi

Comments are closed