Kataja, mitä nyt?

Pitkäaikainen suosikkini Joensuun Kataja voitti Korisliigan tänä vuonna, jos joltain on jäänyt huomaamatta. Ikuisen kakkosen maineessa oleva Pohjois-Karjalan ylpeys oli aikaisemmin kerännyt ison kasan hopeamitaleita, mistä keskustelupalstoilla on irvailtu yhtenään ja josta eräskin kummisetä muistutti finaalien yhteydessä, mutta päättyneellä kaudella - selvässä altavastaajan asemassa – joukkue hitsautui yhteen ratkaisevalla hetkellä ja vei Pantteri-patsaan kotiinsa.

Katajaa on ollut helppo sympata: ulkopuolelta ja Etelä-Suomesta katsottuna välittyy lämminhenkinen maakuntansa kasvukeskuksen talkooseuran kuva, jossa joukkuetta ei ole kasattu nopeasti kokoon isolla rahalla, vaan pitkäaikaisella ja -jänteisellä työllä. Tietysti joensuulaisilta tukijoilta on pitänyt kerätä tukku rahaa, jotta joukkueeseen on saatu niinkin hyviä suomalaisia ja ulkomaalaisia vahvistuksia sekä osaavia valmentajia. Lista olisi niin pitkä, etten jaksa sitä edes tähän kirjoittaa, mutta jo pelkästään Katajan menneiden vuosien pelaajalistojen selaaminen tuo mieleen lämpimiä muistoja.

Voisiko olla, että Katajan hopeamitalit ovat olleet joensuulaisen ja suomalaisen koripallon etu, sillä muuten ei seura olisikaan näin pitkään ollut huipulla? Kun kirkkain kruunu on mennyt vuosi vuodelta ohi, on nälkää ehkä jäänyt keväällä ja sponsoreiden lompakot pysyneet auki. Vuosia toistuvan keväisen pettymyksen jälkeen mestaruudella ei enää ole väliä, sillä sponsoroinnista on tullut jo tapa. Paitsi sitten, kun se osuu kohdalle.

Pidän nimittäin suurena vaarana sitä, että koko seuraan iskee nyt mestaruuskrapula, sillä siihen on kaikki merkit ilmassa. Pitkään jahdattu mestaruus, Jukka Toijalan paluu valmentajaksi, Ville Tuomisen alkava pesti  Katajan koripallopuolen toiminnanjohtajana ja entistä enemmän kasvaneet odotukset. Korisliigan mestarina on kurja aloittaa kausi sillä sieltä voi tulla vain alaspäin. Finaalin hävinneenä on helppo viettää viikko vitutuksen vallassa ja palata takaisin sorvin ääreen hihat käärittynä, mutta mestaruuden osalta juhlinta voi venähtää pitkäksi.

Samanlaiset paineet ovat varmasti Toijalallakin ja hänellä on nyt isoin näytön paikka. Pekka Salmisen vuoden visiitti toi heti mestaruuden ja Toijalalta odotetaan hänen pystyvänsä samaan. Ville Tuominen, joka on tehnyt loistavasti nousevaa valmentajauraa ja nähnyt nuoreksi valmentajaksi jo monia organisaatioita, on kuitenkin vailla kokemusta niiden johtamisesta. Pelaajapuolella Teemu Rannikko ja Petri Virtanen ovat jo uransa ehtoopuolella ja jää nähtäväksi, löytyykö heistä vielä ainakin vuoden verran motivaatiota pistää itsensä huippukuntoon ja -vireeseen ensi kautta varten.

Toivottavasti olen väärässä. Mitä jos kaikki meneekin loistavasti ja Kataja nappaa pari kovaa kotimaan vahvistusta ja ensi kaudella Korisliigan mestaruuden lisäksi niittää menestystä eurokentillä? Silloin tulkaa tänne blogiin ja naurakaa kommenttikenttään, koska olen sen ehdottomasti ansainnut.

Bookmark the permalink.

Comments are closed