Miten muutin lasten kilpaurheilun kulut tuotoksi

Merkittävä osa urheilulajien kustannuksista tulee kilpailuista ja kilpailemisesta, kuten Kari Puronahon tekemä tutkimus harrastamisen kalleudesta kertoo. Itse olin tutustumassa Puronahon esitykseen Sinettipäivillä ja esitys oli erinomainen. Onnistuin luomaan uuden mallin ja idea tuli perinteiseen malliin: ratkaisemalla oman ongelman.

Continue reading

Urheiluseurat pois iltapäiväkerhoista

Hernenenuille alkuun pieni disclaimer: iltapäiväkerhot ovat lapsien kannalta mahtavaa toimintaa enkä kritisoi kerhojen olemassaoloa.

Otsikko sen joka tapauksessa sanoo suoraan: urheiluseurojen kannattaisi lopettaa iltapäiväkerhot ja niihin rinnastettava toiminta. Ne ovat täysin ulkona yhdistysten ydinosaamisesta, missiosta ja kiinnostuksesta. Kaikki tietävät, että näitä tehdään täysin rahan vuoksi – tarkemmin sanottuna kokopäiväisten työntekijöiden tunteja täyttämään. Ja mikäs siinä, rahallahan yhdistyshän pyörii, mutta kerronpa miksi se ei ole rahan arvoista:

Continue reading

Monipuolisuus – mahdottomuus?

Tytöt olivat aivan innoissaan ja halusivat heti mennä koristreeneihin, mutta siinä seurassa olisi kakkosluokkalaisten pitänyt harrastaa kolme kertaa viikossa.

Näin alkoi puhelu, jonka sain tänään. Eräs äiti halusi tuoda seuramme harjoituksiin lapsensa ja tämän kaksi ystävää. Kun pettymys paikallisen seuran toimintaan oli tullut ilmi, äiti googlaili nopeasti vaihtoehtoja ja oli nyt valmis ajamaan lapsikatrasta toiseen kaupunkiin harrastuksen perässä. Valinta kohdistui meihin, koska meillä on kakkosluokkalaisen mahdollisuus harrastaa koripalloa kerran viikossa, tai oikeastaan: meidän seurassamme on kyseisessä ikäluokassa oma hintaluokka kerran viikossa harrastaville. Ei mitään sen kummempaa. Kaikki mahtuvat samoihin harjoituksiin, mutta osa käy useammin kuin toiset ja maksavat siitä tietysti enemmän.

Käytäntö lanseerattiin viime syksynä ja siitä on yhden kauden verran kokemuksia. Tulokset puhuvat puolestaan:

  • ilmaiselta kokeilujaksolta jatkoi 70-80% maksamaan harrastuksesta (tyypillinen luku ainakin koriksen parissa on seurasta riippumatta 35-40%).
  • ensimmäisen kauden drop-out (joka on aika merkittävä) ei tästä hintaluokasta ollut mitenkään suurempi kuin muista.
  • ryhmäkoot ovat ylittäneet jäsenhankinnan tulosarviot selvästi, mikä on tulevaisuuden kassavirtojen kannalta hyvin olennaista.

Koripallossa jäsenhankinta keskittyy yleensä 1-3 -luokkalaisiin. Sitä voisi perustella myöhäisen erikoistumisen lajilla, motoristen perustaitojen vaativuudella tai ihan millä haluaa, mutta luulen syynä olevan ihan puhtaasti sen, että meillä nyt vain on tällainen kulttuuri. Yleensä lajin pariin siis tulee pelaajia, jotka joko harrastavat jo toista lajia tai ovat lopettaneet sen ja ovat otollisia uudelle. Koris on monelle aluksi kakkoslaji.

Jo kokemusten perusteella, omista uskomuksistani puhumattakaan, yksinkertaisella hinnoittelumallilla voidaan edesauttaa monipuolisuutta. Kun urheilulajeja pystyy oikeasti harjoittelemaan rinnakkain, voidaan vähitellen saavuttaa jotain, mistä kaikki puhuvat mutta jota kukaan ei ole osannut vielä tehdä. Suurin osa urheiluseuroista – kuten esimerkkipuhelun seura – tarjoaa alakoululaiselle vaihtoehdoiksi 0 tai 3 kertaa viikossa. Jos tarve on oikeasti jotain siltä väliltä, jää kaupat monesti syntymättä.

Koripalloliiton kilpailutoimintaan osallistuvan seuran kannalta on todella tärkeää saada kerran viikossa harrastavia mukaan 1-3 -luokkalaisten toimintaan. Sitä kautta saadaan lahjakkaita urheilijanalkuja kyseisen lajin pariin, josta he myöhemmin voivat innostua ja siirtyä mukaan toimintaan. Huonoimmillaankin he harrastavat yhden kauden ja rahoittavat toimintaa, jolla on joka tapauksessa kiinteät kulut valmentajasta ja olosuhteista. Lisäksi lasten liikuttamisessa on pätee vanha hyvä totuus, että hyvä toiminta on parasta markkinointia. Yksilön kannalta kerran viikossa järjestettävä toiminta voi tukea ykköslajia, tarjota elämäntilanteeseen sopivan harrastuksen ja olla helppo ensimmäinen askel lajiin tutustumisessa.

Jos haluamme tukea monipuolisuutta urheilussa, meidän pitäisi muuttaa hinnoittelumalleja ja rakenteita. Esimerkiksi Koripalloliiton strategioissa yhtenä työkaluna maajoukkuepelaajan kehittymiseen on pelaajan monipuolinen urheilutausta (12-vuotiaaksi asti 3-4 harrastusta), mutta kun selvittää vaikkapa jäsenseurojen mahdollisuutta monipuolisuuteen, niin laihaksi jää. Ja koripallo todellakaan ei ole mikään poikkeus tässä suhteessa.

Suurin osa seuroista ei varmaankaan halua edes tukea monipuolisuutta: lajimustasukkaisuus on voimissaan myös koriksen parissa. Osa kokee tällaisen hinnoittelun työlääksi. Syitä on varmasti monia, mutta omat kokemukseni enemmänkin kannustavat jatkamaan ja laajentamaan kuin palaamaan takaisin vanhoihin, kankeisiin malleihin. Kehotan kaikkia seuratoiminnassa työskenteleviä lukijoita rohkeasti miettimään mahdollisuutta kokeilla erilaisia hinnoittelumalleja omassa seurassaan. Omat ideani ovat vapaasti varastettavissa – niin minäkin olen itse tehnyt.

Vinkki: Valo ry.:n Sinettipäivät järjestetään lauantaina 5.10. Helsingin Marina Congress Centerissä ja siellä on mm. Jarkko Finnin johdanto aiheeseen “Lasten urheilun mahdoton monilajisuus”. Odotan tätä seminaaria todella innolla. Mikäli oma seurasi on Sinettiseura, ohjelman takia kannattaa todellakin tulla paikalle. Harmi, että tästä tapahtumasta ei löydä ulkopuolinen mitään informaatiota.